24.11.2016

Heräsin muiden kerhoaamujen tapaan kellonsoittoon ja vääntäydyin pimeässä vessaan. Yritin olla herättämättä Oulaa, joka oli tullut yöllä viereen. Sillä aikaa kun selasin instagramia pöntöllä, kuulin Avan kolistelevan omasta sängystään meidän makuuhuoneeseen. Kun menin takaisin, se oli jo ehtinyt jatkaa uniaan Oulan kainalossa. Aivan rakkaita.

Tänään on taas sadepäivä, niitä on tällä viikolla riittänyt. Lapsista kolme neljästä yski aamulla aika reippaasti ja meitä kaikkia laiskotti jotenkin hetkisen alkuviikon jälkeen, joten päätettiin sittenkin pitää tänään kerhopäivän sijasta kotipäivä. Kun vielä ehdotin, että haettaisiin vähän myöhemmin kaupasta ruoaksi pizzaa, kaikki olivat sitä mieltä että ei jakseta sännätä mihinkään.




Päätös on osoittautunut hyväksi. Luettiin kirjoja ihan rauhassa, askarreltiin ja väriteltiin värityskuvia keittiön pöydän ääressä. Käytiin kaupassa ja päästiin yksimielisyyteen pizzoista. Laitettiin pizzat uuniin ja siivottiin yhteistuumin askartelut, ennen kun ruvettiin syömään.

Nyt Ava on päiväunilla, Hannu tuli jo töistä ja me taidetaan kolmen lapsen kanssa jatkaa kirjan lukemista. Illalla pääsen omiin harrastuksiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti