20.12.2016

Joulukuussa on tapahtunut niin paljon! On ollut muutamat joulujuhlat ja myyjäiset, joista stressasin ihan liikaa, kokouksia, flunssaa, vapaailtoja ja leipomista, ompelua, joulun valmistelua, kauppareissuja, siivoomista, pyykinpesua... Sitä tavallista, mutta jotenkin kaikkea silti paljon.

Viime viikonloppu saatiin olla koko perhe leirillä, ihan vaan rentoutumassa pois kotiympyröistä, valmiilla ruuilla. Lapset oli ihan onnessaan! Alle kouluikäisiä lapsia oli yli 20, joten hulinaa riitti. Sellaista hyväntuulista hulinaa, joka kotona alkaisi jossain vaiheessa rasittaa. Mutta tuonne sitä elämää mahtui, kun oli paljon tilaa.



Tänään olen sitten kaiken hulinan vastapainoksi maannut peiton alla kuumeessa. Eilen aamulla jo oli lämpöä, mutta särkylääkkeen voimalla saatiin tehtyä suunnitellut jouluostokset. Stressistä olen jo päästänyt irti, joulu tulee omalla painollaan. Lapsille on hankittu lahjat ja jääkaappi on täynnä ruokaa. Jos joku päivä vielä ehdin ja jaksan, niin leivon jotain, ehkä puolukkajäädykettä ja sitruuna-jogurtti-hyytelökakun. Lanttu- ja porkkanalaatikot olen saanut tehtyä, mutta muuten mennään kaupan valmiilla.



Oikeastaan ihanaa kun tulee joulu. Meidän ensimmäinen joulu keskenään kotona. Huomenna haetaan lopultakin kuusi. Sen tuoksua odotan, jos tällä mun nenällä ylipäätään mitään voi haistaa. Lapsilla on joulun suhteen tosi pienet odotukset ja omia perinteitä voidaan luoda pikkuhiljaa. Lämmintä joulumieltä sinullekin!

Kuvat joulujuhlaan lähtiessä napattu. Saatan olla pikkuisen kade Bealle kirppikseltä löytämästäni Zaran turkkitakista, on se niin söpö!

6 kommenttia:

  1. Ihanaa joulua sinne!! Wau mikä turkkitakki :)

    VastaaPoista
  2. Upeat kengät, mistänuo korkokengät on?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni H&M kengät, itse oon ostanu ne käytettynä. Tykkään tosi paljon niistä! Korkeat ja aika näyttävät, mutta silti helppo kävellä :)

      Mulla on useemmat H&M korkkarit, ne jotenkin passaa mun jalkaan. Vaikka arkikenkiä joilla kävellään paljon en ehkä ekana sieltä ostais...

      Poista
  3. Ihania vaatteita :) ja paranemista! Mie oon ollu koko joulukuun sairastelukierteessä,pääsin alottaa jouluvalmistelut vasta tänään :( mutta sillä mennään mitä kerkiän tekeen. Kuhan nyt aaton oltais kaikki terveenä ja samaa sinne toivoen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsempit sinne paranemiseen ja jouluvalmisteluihin <3
      Joulu tulee aika pienelläkin, ne vaatimukset on vaan omassa päässä. Toivotaan täälläkin, ettei mun tauti tarttuis kaikkiin muihin.

      Poista