2.12.2016

Rakennettiin lasten kanssa yhdessä metsäjoulukalenteri. Joka yö sinne ilmestyy jotain uutta. Kahtena ensimmäisenä aamuna schleich-eläimiä, pienet suloiset kettu ja pupu. Mun isoksi yllätykseksi lapset olivat myös tosi innoissaan tästä. Ajattelin, että olisin saanut enemmän kuulla marinaa suklaakalentereiden perään.

Eläimiä on vielä monta yläkaapissa piilossa. Niiden lisäksi ajattelin etsiä käsiini perinteisen seimiasetelman, jossa olisi irrotettavat Joosef, Maria ja Jeesus -hahmot. Vielä en ole sopivaa löytynyt ja jos ei löydy, teen sen itse. Joku aamu taitaa metsään ilmestyä myös pieniä paketteja karkkeineen tai lappuja, joissa on lupaus jostain mukavasta yhteisestä tekemisestä.





Kulunut viikko on ollut ihan hirveän kiireinen, mutta nyt helpottamaan päin. Minä ja lapset ollaan myös melkosessa flunssassa. Siitä huolimatta päästiin tänään miehen kanssa kahdestaan Cantores Minoreksen joulukonserttiin ja kahville, kiitos aupairin! Pieniä irtiottoja arjesta pitäisi järjestää useamminkin.

4 kommenttia:

  1. Vau! Onpa kiva idea! :) minäki mietin että millaisen kalenterin sitä tekis lapsille, mutta ne ei halunnut muuta kuin kaupan perinteiset suklaakalenterit mieleisillään kuvilla. :D en sitte viitsinyt toista kalenteria alkaa tekemään. Äitille se olis ollu varmaan mieluisempi, mutta pääasia että lapset on tyytyväisiä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en antanu tänä vuonna suklaakalenterivaihtoehtoa, aiempina vuosina ovat saaneet :)
      Musta tuntuu, että syödään joulun alla muutenkin paljon herkkuja, niin pärjäävät ilman herkkukalenteria. Mutta toisaalta se on aika helppo, ei oo sitä riskiä että joku yö unohtaa :D

      Poista
  2. Oi mikä idea, aivan mahtava! Joku vuosi toteuttaa itsekin joku samankaltainen :)

    VastaaPoista