17.1.2017

Keitin kahvin ihan vaan itselleni. Ava on päiväunilla, Bea kerhokaverinsa luona naapurissa leikkimässä ja pojat halusivat mennä keskenään ulos hiihtämään. Joudun kyllä välillä käydä auttamassa suksien siteitä kiinni ja auki ja sauvoja käteen, mutta muuten saan istua ihan rauhassa. Ihan rauhassa yksin juoda kahvia keskellä arkiviikkoa!

Päivä pyörähti käyntiin perhekerholla. Täällä saa kerran viikossa seurakunnan perhekerhossa ilmaisen aamupalan. On siellä toki muutenkin mukavaa, saa tavata tuttuja ja jutella muiden mammojen kanssa, lapsilla on eri lelut kuin kotona. Hannu tarvitsi töihin auton tänään, joten me reippailtiin pulkkien kanssa kilometrin matka kirkolle heti aamusta ja puolenpäivän aikaan takasin.



Huomenna pitää ilmoittaa syksyllä eskariin menijät. Siitä se sitten alkaa, jokapäiväinen kuskaaminen edestakaisin. Herätyskello pirisee joka aamu ja mihinkään kauas ei voi päivän aikana lähteä. Mutta Bea odottaa innolla ja pienellä jännityksellä jo nyt. Tuttuja kavereita varmasti tulee samaan ryhmään, joten eiköhän tuo ihan hyvin mene. Pojat jatkavat kerhossa, ehkä Avakin pääsee aloittamaan.

Mutta nautitaan nyt ensin tämä talvi. Ja kevät. Ja kesä. Sitten toivotaan, että syksykin on hyvä.

Nyt alan miettimään, että menisinkö illalla ennen pilatestuntia hiihtämään vähän liian pienillä monoilla vai lähtisinkö metsästämään jostain sopivan kokoisia monoja :P

2 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta hetkeltä! Se onki jännä, miten vaikka kaks minuuttia hiljaisuudessa kahvikupin kanssa tuntuu tooosi pitkältä ajalta :D ihan joka päivä ei onnistu, mutta välillä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä oon varmaan tottunu jo liian hyvälle kun kaks minuuttia ei oikeen tunnu tarpeeksi :D mutta ihan hyvä sekin!

      Kai sitä pitää oppia nauttimaan siitä tohinastakin :)

      Poista