1.9.2017

Kesä meni ja arki alkoi. Ihana kesä sitäpaitsi olikin. Ilmojen puolesta ei ehkä kaikista paras, mutta muuten. Oltiin melkein koko kesä pitkästä aikaa lomalla molemmat. Eikä niin, kuin olisi ollut meille tavallisempaa: lennosta vaihto keväällä, kun koulu loppuu ja sama taas syksyllä, kun koulu alkaa. Kävin tekemässä muutaman kiireisimmän viikon töitä, mutta muuten en vilkaissutkaan työpaikalle päin.

Tehtiin pienempiä ja isompia reissuja. Enimmäkseen reissattiin kotimaassa lasten kanssa, mutta käytiin kesän alkajaisiksi myös ihan kahdestaan viikon reissu Kroatiassa, Dubrovnikissa. Suunilleen kaikki hommat kotona, mitä kesän aikana piti tehdä, on joko tekemättä tai laitettu alkuun parin viime viikon aikana. En jaksa stressata.


Arki on tänä syksynä vähän erilaista, kuin meillä koskaan aiemmin. Bea aloitti eskarin ja jouluun asti sekä viedään, että haetaan joka päivä. Joulun jälkeen täällä saa puolipäiväiset alkaa kulkea itse kävellen. Sitten ainakin hakemiset saa jäädä. Vieminen on tuntunut paljon helpommalta. Kolme muuta kuskaan joka tapauksessa ainakin kahtena aamuna samaan aikaan kirkolle kerhoon ja eskarilainen menee siinä sivussa. Hakemiset on vähän ärsyttävästi tunnin välein. Mutta eskari on alkanut hienosti, serkkutyttö on samassa ryhmässä tuttuna tukena ja turvana.

Tänään ei ollut kerhopäivää ja suunnattiin heti aamulla metsään kolmen pienen kanssa. Erityisesti minua vaivanneesta flunssasta huolimatta oli mukava haistella raitista ilmaa. Onneksi kellään ei ole ollut kuumetta. Alkaa tuntua syksyltä, vaikka ihan vihreää on vielä puissakin, joku keltainen lehti ehkä siellä täällä. Lapset napsi muutamia pensaasta löytyneitä vattuja, viimeisiä mustikoita ja vielä vähän raakoja puolukoita.




Aletaan pikkuhiljaa valmistautua myös vauvan tuloon, luultavasti ja toivottavasti syyskuun aikana hän päättää syntyä tähän maailmaan. Tähän asti on tuntunut, että vielä on helpompaa, kun vauva on mahassa ja huollettavina on vain isompia lapsia. Mutta pikkuhiljaa alkaa kääntyä ajatukset siihen suuntaan, että olisi helpompi olla kun pieni jo syntyisi. Kaikenkaikkiaan olen saanut olla tyytyväinen tosi helppoon odotusaikaan.

Ensimmäistä kertaa jännitän vähän, miten mustasukkainen edellinen pienin mahtaa olla. Ava on ihan jonkun verran äiti tyttö, istuu mielellään sylissä ja tulee kainaloon aina kun pötköttelen. Toisaalta tosi iso, reipas ja innokas kerholainen. Onneksi yli 2,5-vuotias osaa jo kaikki perushommat itse: pukee ja syö, puhua pulputtaa ja pääsee muiden leikkeihin mukaan.


Syksyssä harmittaa tänä vuonna ainoastaan se, että melkein parhaat juoksuilmat menee hukkaan. Enää en tämän mahan kanssa ota montaa juoksuaskelta, eikä tuota mun kävelyäkään enää lenkkeilyksi sanota. Mutta viimeistään keväällä ravaan taas pitkin teitä ja polkuja.

4 kommenttia:

  1. Kiva kuulla teidän perheestä pitkästä aikaa! Tsemppiä ja voimia loppuodotukseen :)
    Kaisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yritän nyt taas päivitellä useammin, mutta ilman stressiä. Vauva tuo taas oman mausteensa arkeen, katsotaan kuinka lähtee sujumaan :)

      Poista
  2. Ihana lukea! Ihania kuulumisia<3 Ihanaa syksyä koko porukalle<33

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mukavaa syksyn jatkoa myös sinulle :)

      Poista